UUTINEN (6.8.2008)1:

CityBeachVolleyn pelaajat varmistuvat lähiaikoina

Kansainvälisenä CEV:n alaisena kutsuturnauksena toteutettava CityBeachVolley
tuo jälleen mielenkiintoisia beach volley otteluita Turun keskustaan.
Tapahtumaan osallistuvat parit tullaan julkaisemaan lähipäivinä. Naisten ja
miesten sarjaan tulee osallistumaan kaksi kotimaista ja kaksi ulkomaista
paria.

UUTINEN 2 (3.8.2008):

CityBeachVolley laajenee ja monipuolistuu

Perinteinen CityBeachVolley -tapahtuma järjestetään jälleen Turussa Aurajoen
rannalla Hämähäkkitontilla 14.–17.8. Tapahtuma tulee monipuolistumaan
aiemmista vuosista ja samalla tapahtuman nimestä putoaa sana Volley pois.
Torstaista sunnuntaihin kestävän t apahtuman nimi on siis CityBeach. Nimensä
mukaisesti kaikki tapahtumat tulevat keskittymään keskelle kaupunkia
kuljetetun hiekan ympärille. Rantahiekan lisäksi alueelle pystytetään
yleisöä palvelemaan katsomoita ja ravintolatiloja. Yleisöllä on vapaa pääsy
kaikkiin CityBeach -tapahtumiin, joista osaan yleisö voi myös aiemmista
vuosista poiketen itse osallistua.

Tapahtuma käynnistyy torstaina FirmaBeachFutiksen merkeissä. Tässä
yrityksille suunnatussa turnauksessa pelataan BeachFutista rennossa
TYKY-hengessä. Turnauksen jälkeen osallistujat voivat suunnata katseensa
illalla järjestettävään Taiteiden Yöhön. Myös Hämähäkkitontilla jatkuu
ohjelma aina myöhäiseen iltaan asti, jolloin kuntoilijat pääsevät nauttimaan
erilaisesta kulttuuritarjonnasta. Ilta yhdeksästä eteenpäin hietikolla
järjestetään Åbo Diskotekin toimesta CitySounds -tapahtuma. Tuolloin lavan
ja hietikon valtaavat dj:t ja Taiteiden Yöstä nauttiva väki.

Perjantaina kaupunkilaiset pääsevät tutustumaan kuntokeskus SATSin
tarjoamaan ohjelmaan CityMove -tapahtuman merkeissä. Tarjolla on hyvää oloa
ja liikunnan iloa. Ihmiset voivat muun muassa käynnistää päivänsä SATSin
järjestämässä jumpassa. Perjantaina on ohjelmassa myös mielenkiintoisia
lajinäytöksiä. Luvassa on muun muassa taekwondon liikesarja ja kilpa-aerobic
esityksiä. Jumppaaminen jatkuu Hämähäkkitontilla iltaan asti, jolloin on
luvassa BeachFutiksen haasteotteluita SATSin ja muiden yritysten kesken.


Lauantaina CityBeachin ohjelmassa on Turun perinteisen BeachFutis
-turnauksen sijoitusottelut. Turnauksen alkusarjojen ottelut pelataan
Uittamon uimarannalla lauantaina 26.7. Tämä turnaus on suunnattu harraste-
ja kaveriporukoille. Luvassa on hienojen maalien ja teknisesti näyttävien
suoritusten lisäksi erikoisia pomppuja ja hauskoja pelitilanteita.
Lauantaina illalla BeachFutis mestaruuksien ratkettua käynnistyy perinteinen
CityBeachVolley -tapahtuma, joka toteutetaan tänä vuonna kansainvälisenä
kutsuturnauksena. Luvassa on huipputason beach volleyta eurooppalaisten
nais- ja miesparien toimesta. CityBeachVolley -turnaus jatkuu vielä
sunnuntaina iltaan asti.